lauantai 31. maaliskuuta 2012

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Siitä onkin jo jonkin aikaa kun Taniksen kuulumisia on viimeksi päivitelty. Tanis on jo yli kaksi kuukautta vanha. Seitsemän viikon kohdalla taisin viimeksi päivitellä blogia ja nyt siis tuli yhdeksän viikkoa täyteen tällä viikolla. Tässä välissä ollaan tutustuttu aikuisten kissojen maailmaan, pentuhuoneen ulkopuolella. Muut ovat vähän ihmeissään uudesta pienestä tulokkaasta ja ainoastaan Sibbe peuhaa Taniksen kanssa ihan innoissaan, kun muut vähän vielä äreilee. Tanis ei paljon äreilystä välitä ja vaan kirmaa ympäriinsä tuhatta ja sataa.
Myös ihmisten puuhia ollaan seurattu kiinnostuneena. On tiskattu, hoidettu kukkia, katsottu telkkaria, putsattu kakkabokseja ja siivottu muutenkin, mutta imuri on vielä vähän pelottava vehje. Tanis pääsee jo meillä lähes joka paikkaan. Kaikille pöydillekkin on jo jostain päin päästy kipuamaan. Tai ainakin yritetään, vaikka aina ei hyppypituus riittäisikään.
Viimeaikoina Tanis on jo nukkunut yötkin isojen kanssa, mutta päivisin, kun en ole kotona ollaan vielä pentuhuoneessa turvassa.

Rekisteröintipaperitkin saatiin matkaan, hieman viimetipassa, mutta ajallaan kuitenkin. Viralliseksi nimeksi tuli Noituu's Aurinkomyrsky ja pikkuherra rekisteröitiin kaikkien pähkäilyjen jälkeen lopulta sininaamioksi ja ainakin vielä toistaiseksi tuntuu siltä, että valinta on ollut oikea.

Yhdeksän viikon kunniaksi pikkumies pääsi käymään elämänsä ensimmäisellä eläinlääkärireissulla. Tanis oli oikein kiltisti, vaikka matkalla olisi ollut paljon kivempaa, jos olisi saanut kirmata autossa vapaana. Tällä reissulla annettiin siis ensimmäiset rokotukset ja tarkastettiin pikkumies, jossa ei ollut kerrassaan mitään vikaa. Eikä rokotusreissu paljon tahtia haitannut, vaan kotona oli taas sama hulina käynnissä.

Tällä hetkellä siis pähkäilemme jääkö Tanis meille kotiin asumaan, vai muuttaako sijoituskotiin. Tanis on siis näillä näkymin jäämässä jalostuskäyttöön. Varmaa päätöstä ei siis vielä ole tehty tulevasta kodista ja asia riippuukin kovasti siitä löydämmekö hyvän ja luotettavan sijoituskodin. Jos olet sitä mieltä että voisit sellaisen Tanikselle tarjota niin ota ihmeessä yhteyttä. Yhteystiedot löytyvät kotisivuiltamme, www.noituus.net.

Ja sitten kuvasatoa reilun parin viikon ajalta. Tutkimusretkiä, hullareita ja tutustumista ihmisten elämään ja kukkasten ihmeelliseen maailmaan.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti